Blokkivaiheen toinen kurssi, OHeRa

Tällä viikolla alkoi blokkivaiheen toinen kurssimme, OHeRa. Nimi on lyhenne sanoista Onkologia, hematologia ja reumatologia, eli kurssi tulee sisältämään ensimmäisen blokin tapaan muutaman erilaisen kokonaisuuden. Toki kaikki aihepiirit liittyvät monilla tavoin myös toisiinsa ja sen takia ne on varmasti samaan kurssiin niputettukin. Juuri päättyneen ensimmäisen viikon perusteella OHeRa tulee olemaan varmasti taas hurjan mielenkiintoinen kokonaisuus.



Ensimmäisellä viikolla pääsimme opiskelemaan lähinnä onkologiaa, mutta myös hieman hematologiaa. Reumatologian osuus alkaa vasta parin viikon päästä, sillä ensi viikko meillä on (uskomatonta kyllä) lomaa koulusta! Onkologian osalta ensimmäisen viikon opetus tapahtui pääosin erilaisissa seminaareissa ja lisäksi pääsimme seuraamaan erikoislääkärin vastaanottoa. Kaikki opetukset olivat ihan hyviä ja tuntui siltä, että onkologiasta sai jonkinlaisen yleiskäsityksen heti näin kurssin alussa. Käytännön puoli jäi ehkä vielä ensimmäisellä viikolla harmittavan vähälle huomiolle, mutta lomaviikon jälkeen opetus tulee onneksi sijoittumaan enemmän vastaanotoille ja sairaalaan luentosalien sijaan.

OHeRa:n ensimmäinen viikko on tuntunut todella leppoisalta raskaamman RiHaVe:n jälkeen, ja olemme opiskelukavereilta kuulleetkin, että tämän pitäisi olla sisällöltään jonkin verran kevyempi kurssi. Se tulee kyllä ainakin itselle enemmän kuin tarpeeseen, sillä alkuvuosi on välillä tuntunut aika raskaalta koulun ja kodin välillä tasapainoillessa. OHeRa:n aikana ehdin toivottavasti olemaan vähän enemmän kotona Ennin kanssa ja ehdimme tehdä enemmän juttuja yhdessä tytön kanssa. Saa nähdä, mitä mieltä Enni on siitä kun jääkin useampana päivänä äidin kanssa kotiin eikä pääse hoitopaikkaan kavereiden luokse. Toivon mukaan tämäkin seura hänelle kuitenkin kelpaa.

"Imetys pienentää rintasyöpävaaraa."


Onkologian osalta olen itse ehtinyt toistaiseksi opiskella esimerkiksi lymfoomia, leukemiaa ja rintasyöpiä. Viimeisen aihepiirin osalta tuli oppikirjassa vastaan ihan mieltä lämmittävä kappalekin (kuva yläpuolella), vaikka yleisesti onkologinen kirjallisuus on kieltämättä ollut hieman alakuloista lukemista. Onneksi hoidot alalla ovat kuitenkin kehittyneet valtavasti ihan viimeisten vuosienkin aikana ja kehitystä tapahtuu koko ajan lisää. Joka tapauksessa meidän imetystaival Ennin kanssa saa taas uuden syyn jatkua ihan rauhassa!

Hematologia oli itselleni ennen kurssin alkua varsin epämääräinen käsite, enkä kyllä voi vieläkään ihan sanoa saaneeni siitä kiinni. Nimi viittaa toki vereen, mutta se, mitä kaikkea erikoisala tarkemmin pitää sisällään on vielä vähän sumussa. Reumatologian osalta puolestaan pelkään jo hieman tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa, joka on onnellisesti päässyt jo tässä vaiheessa unohtumaan; kyseinen anatomian kurssi pidettiin lääkiksen ensimmäisenä vuonna, eli siitä on aikaa jo vaikka kuinka paljon. Pieni kertaus voisi asian suhteen olla paikallaan, siihenhän periaatteessa olisi aikaa vaikka heti ensi viikolla.

Uusi kurssi on joka tapauksessa alkanut mukavissa tunnelmissa ja pieni vaihtelu tekee opiskelumotivaatiollekin hyvää. Ensi viikon vietämme Ennin kanssa lomaillen ja vähän OHeRa:a päikkäreiden aikaan kertaillen, mutta koitan kyllä enai viikolla oikeasti rentoutua itsekin. Toivotaan, että kelit pysyvät hyvinä niin pääsisimme ulkoilemaan paljon Ennin kanssa.

Äidin koulukirjat ovat usein sitä kiinnostavinta luettavaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen