Lääkärikoulua ja unikoulua

Otsikkokin sen jo kertoo, meidän elämä on viime viikot ollut aikamoista koulunkäyntiä. Miehellä arki on muuttunut vähiten, hän käy töissä kuten kesälläkin, mutta minä aloitin muutama viikko sitten taas lääkärikoulun ja Enni aloitti perhepäivähoidon. Lisäksi meidän kaikkien arki on muuttunut pari viikkoa sitten aloittamamme unikoulun myötä. Tämä kaikenlainen koulunkäynti on ollut tosi mukavaa koko perheelle ja uusi arki on alkanut hyvin. Olemme kaikki ainakin vielä oikein energisiä.

Opiskelijan parhaat kaverit: muistivihko ja termosmuki.

Lääkärikoulusta heti sen verran, että älyttömän kivaa on ollut. Aiheet ovat hurjan mielenkiintoisia ja vaikka luettavaa on taas paljon, on koulun ja perhe-elämän yhdistäminen onnistunut meillä yllättävänkin hyvin. Olen ehtinyt lukemaan koulukirjoja Ennin päiväunien aikaan ja iltaisin, osin myös öisin. Unikoulun myötä omakin nukkuminen on (joinakin öinä) helpottunut ja iltaisin olen usein ehtinyt opiskella noin tunnin rauhassa tytön nukahdettua sänkyyn. Opiskelumotivaatio on tällä hetkellä hyvä, ja ensimmäisestä tentistäkin on jo selvitty. Seuraavan viikon aikana tuleekin olemaan vielä kaksi tenttiä lisää, eli opiskelun tahti on heti alusta asti ollut ihan reipas.

Unikoulu sai meillä tosiaan pientä takapakkia kahden ensimmäisen yön jälkeen kun Enni sairastui flunssaan ja oli yöllä niin tukkoinen, että huusi pahaa oloaan vähän väliä. Rinnan tarjoaminen auttoi tähän ja koska imetys lisäksi nostaa hieman vastustuskykyä flunssaa vastaan, päätimme laittaa unikoulun tauolle kunnes Ennin vointi paranee. Enni on nyt onneksi jo tervehtynyt, vaikka pientä räkäisyyttä välillä onkin edelleen.

Olemme siis aloittaneet uudestaan tissittä nukkumisen klo 21-05 ja alun pienen protestoinnin jälkeen Enni on taas muistanut, että tämä uusi tapa nukkua on ihan turvallinen. Tyttö osaakin nykyään rauhoittaa itse itsensä nukkumaan mentäessä tosi hyvin omalla "iltamöngerryksellään". Sänkyyn mennessämme Enni alkaa hakea hyvää nukkuma-asentoa ja pyörii ja hyörii vieressäni yleensä 5-10 minuuttia. Tyttö on koko tämän ajan kuitenkin ihan tyytyväinen ja lopulta hyvä asento löytyy ja uni tulee.

Osallistuimme Kasvun Taian verkkovalmennukseen "Yökukkujasta nukkujaksi"* ja sen puitteissa opimme pari tärkeää asiaa, jotka ovat meillä helpottaneet Ennin nukkumista. Ensinnäkin siirsimme iltaimetyksen sängystä olohuoneeseen - näin tyttö ei yhdistä ainakaan niin vahvasti rintaa, sänkyä ja nukkumista. Toinen käyttämämme keino on ollut ns. itsesäätelyn portaat. Niiden mukaan vauvaa rauhoitetaan huudon aikana aina ensin pienimmällä mahdollisella huomiolla ja pyritään siihen, että vauva oppisi rauhoittamaan itse itseään. Itkun alkaessa olemme siis koittaneet ensin vain olla vieressä, sitten antaa kättä, sitten silitellä vähän, sitten laulaa tai hyräillä ja vasta viimeisenä keinona nostaa syliin. Tilanteesta riippuen portaita pitää "nousta" eri määrä, mutta yleisesti tuntuu, että Enni rauhoittuu nykyään jo alemmilla "askelilla" kuin ennen harjoittelun aloittamista ja on tosi hyvin oppinut rauhoittamaan itseään.

Verkkovalmennuksen Facebook-ryhmässä on ollut alusta asti tosi hyvä ja kannustava henki, ja vertaistuen saaminen muilta uniongelmien kanssa painiskelevilta vanhemmilta on ollut tosi mukavaa. Ihan jo sekin, että pääsee lukemaan muiden perheiden kuvauksia omista nukkumiskuvioista on jollain tavalla rauhoittavaa; huomaa, että asioiden kanssa ei ole yksin vaan muutkin miettivät ihan samoja juttuja. Heliltä on myös hyvin saanut vastauksia kaikkiin esittämiini kysymyksiin ja neuvoja on tullut paljon kysymysten ulkopuoleltakin. Nukkumisongelmiin on olemassa niin monenlaisia lähestymistapoja, että on välillä jopa tullut suoranainen valinnanvaikeus sen suhteen, mitä menetelmää lähtisi kokeilemaan tai mitä ongelmaa targetoimaan ensin. Onneksi menetelmiä tietysti on paljon, sillä vauvat ja tilanteet ovat keskenään niin erilaisia. Lohduttavaa ajatella, että kaikille löytyy lopulta sopiva apukeino, ja lähinnä unikoulut lopulta testaavatkin vanhempien kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja jaksamista.

Kouluun palatakseni voisi mainita vielä sen, että saimme vihdoin lääketieteen kandidaatin kuvalliset nimikyltit klinikan alkua ja sairaalassa liikkumista varten. Kyllähän se ihan hienolta tuntui saada ensimmäinen "virallinen" tunnustus siitä, että on saavuttanut lääketieteen kandidaatin aseman, ja nimikyltti on muutenkin aika hieno! Sen kanssa suuntaamme sitten sairaalan käytäville noin kuukauden kuluttua, jännittää kyllä jo vähän. Enemmän toisaalta mietin asiaa innokkaana, sillä klinikan myötä opiskelu alkaa sisältää yhä enemmän käytäntöä, jota olen odottanut oikeastaan koko ensimmäiset kaksi opiskeluvuotta.

Pääsimme heti ensimmäisellä kouluviikolla harjoittelemaan laskimoverinäytteen ottoa toisiltamme ja sen jälkeen olemme päässeet tekemään muitakin käytännön harjoituksia. Olemme ottaneet mm. monenlaisia vieritestejä kuten veren glukoosimittauksia, Hb-määrityksiä ja pika-CRP-testejä. Lisäksi olemme päässeet tapaamaan oikeita potilaita, mutta vielä koulun tiloissa ja ryhmäopetuksissa; tarkoituksena on ollut vielä tässä vaiheessa ihan vaan tutustua erilaisiin tautitiloihin henkilökohtaisten kokemusesimerkkien kautta. Sairauksien tyyppipiirteet jäävät kyllä paljon paremmin mieleen tapaamalla oikeita potilaita kuin luento-opetuksessa tai lukemalla oirekuvauksia luettelomaisesti kirjasta. Innolla odotan, mitä muuta syksyn kurssit tuovat vielä tullessaan - käytännön tekemistä näyttäisi ainakin olevan kiitettävän paljon!

* Pääsy verkkovalmennukseen saatu blogin kautta.