Äitikurssin kuulumisia

Osallistun tällä hetkellä Hyvinvointistudio LUPAUKSEN järjestämälle "Kuntouta keskivartalo" -äitikurssille* verkossa. Äitikurssi tukee raskaudesta ja synnytyksestä palautumista lempeällä tavalla ja olen pitänyt sitä hurjan hyödyllisenä itselleni jo näin parin viikon jälkeen. Kurssi on kannustanut minua tekemään palauttavia harjoitteita joka päivä ja olen sen myötä myös tutustunut koko synnytyksestä palautumiseen aiheena enemmän kuin ennen. Pidän ajatuksesta, että omaan toipumiseen pystyy itse vaikuttamaan paljonkin ja kurssilta olen saanut sen toteuttamiseen hyviä käytännön eväitä. Omasta synnytyksestäni on toki jo niin paljon aikaa (noin 10 kk), että kurssille osallistuminen on ollut fyysisesti helppoa. Toisaalta monista harjoitteista olisi voinut olla enemmän hyötyä nimenomaan pian synnytyksen jälkeen ja luontainen palautuminen olisi voinut niiden avulla nopeutua.

Kurssialustana toimiva Campwire on ollut tosi toimiva kurssin seuraamiseen.


Äitikurssi on nyt aika lailla puolessa välissä, sillä eilen alkoi kurssin kolmas viikko ja sen kokonaiskesto on viisi viikkoa. Jokaisella viikolla on oma teemansa ja tähän teemaan liittyen joka arkipäivä kurssialustalle julkaistaan uusi harjoite. Kurssialustana toimiva Campwire on ollut tosi helppokäyttöinen ja toimiva. Oma lempiominaisuuteni siellä on ollut mahdollisuus merkata jokainen harjoite tai teksti tehdyksi/luetuksi kun sen on ehtinyt käydä läpi - näin omaa edistymistä on ollut mielekästä seurata. Harjoitteisiin liittyvät keskustelupalstat ovat myös olleet paljon käytössä koko kurssin ajan ja sieltä on saanut hyvää vertaistukea omaan tilanteeseen.


Jokaisen harjoitteen kohdalla Campwirestä löytyy sekä sanalliset, yksityiskohtaiset ohjeet harjoituksen tekemiseen että videomateriaalia harjoitukseen liittyen. Olen itse kokenut sanalliset ohjeet kätevämmiksi, sillä vauvan kanssa on usein vaikea katsoa lyhyttäkään videota (ainakaan äänet päällä). Sanalliset ohjeet ovat kuitenkin olleet tosi hyvät ja niitä on hyvin voinut lukea vaikka imettäessä Enniä. Osan harjoituksistakin on voinut tehdä vauva sylissä, plussaa kurssille siitä.

Ensimmäisellä viikolla äitikurssilla keskityttiin lantionpohjan lihaksiin, ihan siitä alkaen että oppii tunnistamaan ja aktivoimaan oman lantionpohjan. Tämän jälkeen tehtiin erilaisia nopeus- ja voimaharjoitteita, jotka ainakin omalla kohdalla opettivat käyttämään lantionpohjan lihaksia ihan uudella tavalla; nykyään pyrin esimerkiksi aina nostaessani jotain aktivoimaan ensin lantionpohjan ja sitten vasta nostamaan tavaran. Varsinkin lantionpohjan lihasteni kestovoima on myös parantunut, sillä en ole aikaisemmin juurikaan tehnyt kyseisillä lihaksilla kestävyysharjoituksia. Voimakas lantionpohja ehkäisee vanhemmalla iällä kohdun laskeumaa ja virtsankarkailua, eli lihaskuntoon kannattaa kiinnittää huomiota jo nuorena vaikka oireita ei vielä olisi.


Sitä odottamaani vatsalihasten erkauman testaustakin on jo ehditty harjoitella - onnekseni omat vatsalihakseni eivät ole tuntuneet olevan ainakaan kovin erkautuneet, vaikka pientä pehmeyttä ja rakoa paikoittain linea alban kohdalla tunsinkin. Erkauman testaus tehtiin äitikurssin toisella viikolla ja samalla jatkettiin ensimmäisellä viikolla aloitettuja lantionpohjan lihasten harjoituksia. Mukaan tulivat myös syvien vatsalihasten aktivoinnit, jotka olivat kyllä itselle ihan paikallaan - tuntuu, että raskauden ja synnytyksen myötä kosketus omiin vatsalihaksiin on heikentynyt ja sitä myöten koko keskivartalon hallinta vaikeutunut. Pitää koittaa kärsivällisesti tehdä kurssin esittelemiä vatsalihasliikkeitä, jotta saisi lihakset taas parempaan kuntoon. Samalla erkaumakin toivottavasti pienenee entisestään. Pömppövatsan lisäksi suorien vatsalihasten erkauma kun voi altistaa alaselän vammoille ja heikentää sisäelinten tukea.


Eilen alkanut kurssin kolmas viikko keskittyy keskivartalon liikkuvuuteen sekä myös äidin omaan laatuaikaan. Eilen harjoiteltiin syvien vatsalihasten aktivointia, tänään puolestaan osa harjoitusta on lähteä yksin puolen tunnin kävelylle. Mies lupasi hoitaa Enniä sen ajan ja oikeastaan odotankin jo kävelyn tuomaa pientä palaa omaa aikaa aika paljon. Ensi viikon harjoituksilta odotan erityisesti vinkkejä ryhdin parantamiseksi ja viimeisellä viikolla saa toivottavasti hyviä neuvoja siihen, kuinka kehoa jaksaa harjoittaa kurssin jälkeenkin joka-aamuisten muistutusten ja kannustuksen loputtua. Sehän se idea kaikessa liikunnassa (ja muussakin terveellisessä elämässä) on; tärkeintä on jatkuvuus. Kun liikunnan saa luonnolliseksi osaksi jokaista päivää, ei siihen tarvitse enää kiinnittää erikseen huomiota. Liikunnan ilo ja oma motivaatio liikkumista kohtaan on myös tärkeää - ja tällaiset hyvän mielen kurssit ovat omiaan parantamaan molempia!


*Pääsy kurssille saatu blogin kautta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen