Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Vauvan jättäminen hoitoon ensimmäistä kertaa

Kuva
Vauvan hoitoon jättäminen on aina vanhemmille kauhean vaikeaa. Reaktio on varmaan osittain biologinen; luonto varmistaa, ettei pientä vauvaa jätetä yksin tai muuten huonoihin oloihin, joissa hänen olisi vaikea pärjätä. Imetyskin edistää sitä, ettei äiti voi lähteä liian pitkäksi aikaa pienen vauvan välittömästä läheisyydestä pois. Ennin jättäminen hoitoon on itsestänikin tuntunut aina enemmän tai vähemmän vaikealta vaikka asiaa kuinka koittaa itselleen järkeillä. Onneksi tyttö on yleensä hoidossa ollessaan kuitenkin ollut koko ajan ihan tyytyväinen ja vaikka huutoa on välillä ollutkin, ei tyttö ole siitä mennyt rikki tai edes vaikuttanut surulliselta jälkeenpäin. Hoitopaikkoina Ennillä on tähän asti ollut koti, jossa vanhempani ovat häntä vahtineet ja nyt noin viikon verran perhepäivähoito, jossa tyttö tulee päiviään viettämään enemmän nyt syksyllä sillä aikaa kun äiti käy koulussa.


Enni on yleisesti ottaen ollut pienestä asti tosi sosiaalinen ja sopeutuvainen vauva, ja perhepäivähoi…

Liikunta äitiyden aikana ja pienen vauvan kanssa

Kuva
Kirjoitin eilen liikunnasta raskauden aikana ja tänään juttusarja jatkuu aiheena liikunta synnytyksen jälkeen. Synnytys on naisen elimistölle kova koettelemus ja siitä palautuminen ottaa oman aikansa. Tärkeintä pikkuvauva-arjessa onkin se, että tuore äiti viettää aikaa pienen vauvansa kanssa eikä heti ala stressata entisiin mittoihin palautumista. Oma hyvä olo on tietysti tärkeää vauvankin kanssa touhutessa ja kaikessa liikunnassa kannattaa mielestäni pyrkiä siihen; itselle pahaa mieltä tuottava treeni saa vaan huonoa aikaan ja liian kova dieettaus voi pahimmillaan vähentää maidontuotantoa. Synnytyksen jälkeen pitää olla armollinen oman kropan kanssa: se on juuri tehnyt valtavan työn ja ansaitsee välillä lepoakin.



Hyviä liikuntamuotoja pienen vauvan kanssa:
Vaunukävelyt - Tämä on todennäköisesti kaikilla tuoreilla äideillä se isoin ja selkein liikuntamuoto pienen vauvan kanssa. Suurin osa vauvoista nukkuu vaunuissa hyvin tasaisen liikkeen ja pienen metelin takia, ja äidinkin on kiv…

Liikunta raskauden aikana

Kuva
Liikunta on yksi niistä asioista, jotka helposti jäävät ja unohtuvat raskauden ja synnytyksen myötä. Osittain tämä johtuu tietysti ihan biologiasta; raskaana oleva nainen ei saakaan harrastaa ihan mitä tahansa liikuntaa ja synnytyksen jälkeen suositellaan pitämään noin 3 kk taukoa rasittavasta liikunnasta. Tämän lisäksi pikkuvauvan vanhemmat ovat usein väsyneitä ja kärsivät unenpuutteesta, mikä ei suoranaisesti houkuttele lähtemään lenkille. Pientä vauvaa ei myöskään voi vaan jättää johonkin kun haluaisi käydä salilla tai muualla urheilemassa, vaan vauvan hoitopaikka on aina mietittävä erikseen tai vauva on otettava mukaan.


Tässä elämänvaiheessa kannattaa mielestäni olla itselleen armollinen liikunnan suhteen; raskaus ja synnytys ovat naisen elimistölle valtavan kovia koettelemuksia, joista voi kestää kauankin palautua niin fyysisesti kuin henkisesti. Myös imetys on äidin elimistölle rasitus ja polttaa (yleensä) ylimääräisiä kaloreita ihan ilman liikuntaa. Toki kannattaa pyrkiä harra…

Unikouluharjoittelua "Yökukkujasta nukkujaksi" -verkkovalmennuksen avulla

Kuva
BLOGIYHTEISTYÖ: Kasvun Taika

Välillä on tuntunut siltä, että Ennin nukkuminen on viime kuukausina mennyt vain huonompaan suuntaan; tyttö on pitkään nukahtanut vain tissille, rattaisiin tai kantoreppuun. Hän ei myöskään ole enää huolinut tuttia, joka ennen toimi hyvänä rauhoittajana ja jonka avulla tytön sai väsyneenä nukahtamaan syliin. Olinkin siis tosi iloinen kun meille avautui mahdollisuus tehdä blogiyhteistyötä Heli Mäkelän Kasvun Taian kanssa ja osallistua Helin verkkovalmennukseen "Yökukkujasta nukkujaksi"*. Jo verkkovalmennuksen nimi kuulosti erittäin lupaavalta meidän tilannetta ajatellen, ja reilu viikko sitten alkanut kurssi on myös ehtinyt jo tuottaa tulosta Ennin nukahtamisen suhteen.
Kokeilimme miehen kanssa aikaisemmin neuvolasta vinkattua tassu-unikoulua Ennin unien laadun parantamiseksi, mutta sehän ei onnistunut meillä niin mitenkään. Homma päättyi siihen ettei tyttö rauhoittunut enää kummankaan syliin ja kärsivällisyytemme loppui; tyttö pääsi tissille, nu…

Yhtä kauan masussa ja maailmassa

Kuva
Enni täyttää tänään yhdeksän kuukautta, eli hän on nyt elänyt suunnilleen yhtä kauan kohdussa kuin sen ulkopuolella. Raskaus kestää ihmisellä noin yhdeksän kuukautta ja Enni syntyi viikoilla 40+6. Sen perusteella tyttö olisi siis ehkä vielä elänyt vähän pidempään kohdussa kuin sen ulkopuolisessa maailmassa, mutta määrittelykysymyshän sekin on, mistä asti vauva on elävä. Joka tapauksessa on hurjaa ajatella, että tähän asti kohtu on tavallaan ollut Ennille tutumpi ympäristö kuin meidän koti. Ei  ihme, että pienelle vauvalle maailma on käsittämättömän iso ja ihmeellinen paikka vielä pitkälle lapsuuteen.



En olisi yhdeksän kuukautta sitten osannut odottaa, miten kokonaisvaltaista äitiys on - saati sitten siitä yhdeksän kuukautta taaksepäin, tällä hetkellä tuntuu kuin se olisi ollut jotain ihan toista elämää. Toisaalta olen sujahtanut äidin rooliin mielestäni aika luonnollisesti, mutta niinhän se biologisesti meneekin. Enni on myös sujahtanut luontevasti meidän elämään ja tuntuu kuin hän o…

Ensimmäinen kouluviikko

Kuva
Ensimmäinen kouluviikko lääkiksen kolmatta vuotta on nyt takana ja tulevasta kouluvuodesta on kyllä tällä hetkellä tosi hyvä fiilis. Isoin juttu ja muutos kahteen edelliseen vuoteen on tietysti klinikka, joka alkaa varsinaisesti syyskuun lopulla. Jo nyt opintomme kuitenkin keskittyvät klinikkaan ja valmentavat meitä sen alkuun, eli voisi mielestäni sanoa, että koko kolmas vuosi on jo kliinistä opiskelua. Tänä vuonna omaan opiskeluun vaikuttaa erityisesti pieni prinsessa nimeltä Enni, ja hänen hoitokuvionsa tulevat varmasti vähän monimutkaistamaan äidin koulunkäyntiä ajoittain. Katsotaan nyt kuitenkin miten syksy lähtee sen osalta käyntiin ennen kuin enemmän lähtee arvailemaan, miten hommassa käy.



Ensimmäinen kouluviikko oli aikataulullisesti vielä mukavan rento, sillä pakollista opetusta oli vain kahtena päivänä. Kävin itse koulussa kuitenkin kolmena päivänä, jotta pääsin myös osalle infoluennoista, eli ehdin olla kaksi päivää kokonaan kotona Ennin kanssa. Tyttö oli nyt tämän viikon …

Rytmiä elämään

Kuva
Olen äitiyden myötä oppinut arvostamaan päivärytmiä uudella tavalla. Elämä helpottuu kummasti kun pystyy vähän ennakoimaan, milloin vauva voisi nukahtaa, syödä tai kakata; tällöin päivän ohjelmaa pystyy helpommin suunnittelemaan ja vauva pysyy paremmin tyytyväisenä kun hoitaja osaa jo etukäteen ennakoida vauvan tarpeita. Kesällä ehdimme muodostaa Ennin kanssa aika selkeän päivärytmin, mutta nyt koulun ja perhepäivähoidon alettua rytmit ovat taas muuttuneet ja osittain hävinneet. Olemme nyt pikku hiljaa koittaneet alkaa rakentaa Ennille ja itsellemme uusia päivärytmejä tässä uudessa arjessa, niin hyvin kuin nyt vaihtelevien kouluaikataulujeni kanssa pystymme. Ja totta kai pienen vauvan kanssa eteen tulee välillä yllättäviä tilanteita ja uusia rytmejä, joihin pitää vaan lennosta sopeutua. On hyväksyttävä, että omat aikataulut jäävät usein vauva-arjessa kakkoseksi.


Iso muutos meidän päivärytmissä nyt syksyllä on minun koulun ja Ennin perhepäivähoidon alkaminen. Ennin hoidon suhteen homm…

Elämäni kesä 2017

Kuva
Kesä 2017 on ollut kevyesti elämäni paras kesä tähän mennessä ja se on paljon sanottu. Viime vuosina kesäni ovat nimittäin olleet upeita; olen mennyt kihloihin, olen päässyt lääkikseen, olen mennyt naimisiin, olen käynyt upealla häämatkalla... Mutta mikään ei vedä vertoja sille, että olen tämän kesän saanut viettää oman pienen rakkaan tyttäreni kanssa kotona. Enni on nyt kesän loputtua melkein 9 kuukauden ikäinen ja on vihdoin äidin aika palata kouluun. Kesän loppuminen herättää tosi kaksijakoisia tunteita; toisaalta on hurjan kiva päästä taas opiskelemaan, toisaalta on ihan hirveää jättää Enni hoidettavaksi johonkin muualle kuin kotiin.



Jos kuitenkin koitan tässä postauksessa enemmän keskittyä kesään kuin nyt alkavaan syksyyn. Kesästä 2017 on jäänyt päällimmäisenä mieleen ehkä pikalomareissumme Tallinnaan ja monet, monet vaunukävelyt Ennin kanssa (varsinkin loppukesästä myös Pokemon Go oli iso osa kävelyjä). Olen kävellyt kesän aikana keskimäärin noin 5 km päivässä vaunukävelyillä j…

Superkätevä kantoreppu

Kuva
Hankimme Ennille BabyBjörn One -kantorepun jo ennen tytön syntymää, mutta sille on oikeasti tullut käyttöä oikeastaan vasta tässä kesän aikana. Huomasin kantorepun kätevyyden ensimmäisen kerran vaunukävelyllä Töölönlahden rannassa joskus kesäkuussa. Olimme ensin matkustaneet bussilla keskustaan ja kävelleet jo varmaan tunnin, kun tyttö kyllästyi rattaisiin ihan täysin eikä mikään lelu enää auttanut. Onneksi olin ottanut mukaan kantorepun juuri tällaista tilannetta varten, ja siirsin tytön rattaista reppuun. Tyttö rauhoittui kantoreppuun kuin taikaiskusta ja oli täydessä unessa viidessä minuutissa. Olin toki ajatellut, että kantoreppu varmaan toimisi hyvänä vaihteluna vauvalle ja sieltä näkisi paremmin maisemia, mutta olin itsekin ihan yllättynyt, miten hyvin se toimi tytön rauhoittamisessa ja nukuttamisessa. Myös tytön siirtäminen kantorepusta takaisin rattaisiin oli helppoa eikä hän herännyt kuin vasta parin tunnin kuluttua, päästyämme jo turvallisesti kotiin.



Tuon ensimmäisen Töölö…

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen - tukena äitikurssi verkossa

Kuva
BLOGIYHTEISTYÖ: Hyvinvointistudio LUPAUS

Blogini on vielä nuori ja hakee omaa paikkaansa tunnetumpien perheblogien joukossa, mutta tänään saan kunnian kirjoittaa ensimmäisen yhteistyöpostaukseni. Ja mistä aiheesta, nimittäin tuoreiden äitien hyvinvoinnista ja jaksamisesta, eli siis minulle henkilökohtaisesti valtavan tärkeästä ja ajankohtaisesta asiasta! Raskaus, synnytys ja pikkuvauva-aika ovat isoja mullistuksia naisen elimistölle. Raskauden aikana kehon tehtävänä on kasvattaa pientä ihmisenalkua ja muuttaa yksi hedelmöittynyt munasolu elinkelpoiseksi vauvaksi, synnytys on yksi naisen elämän rajuimmista tapahtumista fyysisesti eikä sen jälkeenkään keho pääse täysin lepäämään, sillä imetys kuluttaa äidin energiavarastoja ja unen puute vaivaa helposti tuoretta äitiä vastasyntyneen heräillessä parin tunnin välein syömään. Ei siis ihme, että lapsen synnyttänyt äiti näyttää usein hieman erilaiselta kuin ennen raskautta. Hyvinvointistudio LUPAUS on suomalainen vuonna 2014 perustettu yrit…