Vauvan hoitopaikan järjestäminen

Iso kivi vierähti pois harteiltani viime viikolla kun saimme Ennille hoitopaikan syksyksi. Koko ajatus tytön jättämisestä hoitoon on alusta asti ollut mulle niin epämiellyttävä, että jätimme asian hoitamisen lopulta aika viime tippaan. Tosi järkevää joo ja oltaisiin varmaan voitu loppupeleissä saada hoitaja lähempääkin kotia jos olisimme olleet ajoissa liikkellä, mutta oikein hyvä tilanne meillä tulee olemaan syksyllä nytkin. Aikamoista selvittämistä ja paperisotaa hoitopaikan hommaaminen on välillä ollut, mutta nyt se alkaa onneksi olla jo voiton puolella.

Päädyimme hoitomuotona lopulta yksityiseen perhepäivähoitoon, jossa ryhmäkoko on neljä lasta. Hoito tapahtuu kodinomaisessa ympäristössä ja Enni saa tutustua vain yhteen uuteen aikuiseen, jolloin muutos on tytölle toivottavasti pienempi kuin se olisi ollut esimerkiksi päiväkodissa. Hyviä ja huonoja puolia on toki molemmissa hoitomuodoissa: päiväkodissa hoitovastuu on monella aikuisella, perhepäivähoidossa yhden aikuisen on tultava toimeen kaikkien lasten kanssa; toisaalta päiväkodissa on paljon vähemmän hoitajia lasta kohden ja ympäristö on kaoottisempi varsinkin pienelle lapselle. Enni on hoidon alkaessa vielä niin pieni, noin 9 kuukauden ikäinen, että pidimme perhepäivähoitoa hänelle sopivampana vaihtoehtona.

Tärkeä syy valintaamme oli myös se, että valitsemamme perhepäivähoitaja pystyy toimimaan epäsäännöllisten aikataulujemme kanssa hyvin. Mieheni on normaalisti kokopäivätöissä, mutta itse tulen opiskelemaan syksyllä ja koulupäivät tulevat olemaan ihan erilaisia viikosta ja päivästä toiseen. Hoitopaikka on osa-aikainen, jolloin hoidon maksimiviikkotuntimäärä on 25 tuntia. Uskoisin, että hoitotarpeemme tulee olemaan usein allekin tämän, mutta sehän ei haittaa että haemme tytön joskus hoidosta jo aikaisemmin, päin vastoin.

Äiti ja tytär

Olisin tavallaan mielelläni jäänyt Ennin kanssa vielä kotiin kun tyttö on niin pieni, mutta toisaalta haluan myös edetä opinnoissani. Ajattelin asian niin, että koitan yhdistää koulun ja kotona olemisen niin hyvin kuin mahdollista ja jos homma alkaa vaikuttaa liian vaikealta, Enni on tietysti tärkeämpi. Koulun ei kuitenkaan vieläkään pitäisi olla niin vaativaa ajankäytöllisesti, etten voisi perhepäivähoitajan pienellä avustuksella olla suurinta osaa päivistä ja viikosta Ennin kanssa kotona. Syksyllä näemme tarkemmin, miten homma alkaa sujua, ja odotan tällä hetkellä kyllä alkavaa kouluakin ihan innolla. Uskon, että koulu tuo hyvää vastapainoa vauvanhoitoon ja toisin päin, jolloin parhaassa tapauksessa kaikkien kokonaishyvinvointi kasvaa.

Tällä hetkellä isoin kysymysmerkki hoitopaikan suhteen tuntuu olevan Ennin ruokavalio. Tyttö ei syö juurikaan kiinteitä eli imetän häntä vielä paljon, ja tämä ei tietenkään onnistu samalla tavalla enää syksyllä. Koitan kovasti totuttaa Enniä kiinteisiin ruokiin nyt tässä viimeisen kotiäitikuukauteni aikana, jotta hänen olisi helpompi syödä sitten hoitopaikassakin. Imetystä jatkamme varmaan hoidon alkaessakin, mutta imetyskertojen määrä päivässä todennäköisesti tulee vähenemään. Vähän jännittää, miten Enni tähän ruokailukuvioon kaiken kaikkiaan suhtautuu, mutta eiköhän sekin asetu omiin uomiinsa hiljalleen hoidon alettua. Eihän sitä tiedä vaikka tyttö huomaisi tässä tulevan kuukauden aikana, että soseetkin ovat ruokaa ja imetys vähentyisi sitä kautta jo ennen hoidon alkua.

Onneksi ehdin joka tapauksessa viettää vielä noin kuukauden täyttä kotiäidin elämään Ennin kanssa. Vaikka odotan jo vähän koulun alkua, olen valtavan iloinen siitä, että saan vielä olla rauhassa kotona rakkaan tyttäreni kanssa ja seurata hänen kasvuaan ja kehitystään 24/7. Vaan eipä siinä, onneksi koulua tulee vielä ainakin alkusyksystä olemaan niin vähän, että saan silloinkin olla suurimman osan päivästä Ennin kanssa kotona. Klinikan kunnollinen alku varmasti lisää tunteja kalenteriin, mutta lähdemme syksyyn sillä asenteella, että otetaan päivä kerrallaan ja katsotaan, miten homma alkaa kaikin puolin sujua. Opiskelu lapsen kanssa on niin erilaista kuin opiskelu lapsettomana, etten vielä varmasti oikein hahmota sitä täysin. Enni on muutenkin vielä niin pieni, että se lisää kuvion vaativuutta. Odotan tällä hetkellä syksyä kuitenkin hyvillä mielin ja uskon, että kaikki tulee sujumaan hyvin. Totta kai tulee olemaan vaikeaa jättää Enni ensimmäisiä kertoja (tai ehkä joka kerralla) hoitopaikkaan ja lähteä itse kouluun, mutta on varmasti myös ihana tunne sitten tulla hakemaan tyttöä. Luotan myös täysin siihen, että Enni tulee viihtymään hoitopaikassaan eikä saa järjestelystä minkäänlaisia traumoja. Voi olla, että tyttö jopa saa enemmän huomiota ja rakkautta tällä tavoin sekä hoitotädiltä että meiltä vanhemmilta hoitopäivien ulkopuolella kun äidille ja isille ehtii tulla välillä ikävä.