Toinen vuosi lääkiksessä

Olen lääkisopinnoissani nyt siinä vaiheessa, että olen suorittanut preklinikan ja klinikka odottaa syksyllä. Preklinikka koostuu Helsingissä kahdesta ensimmäisestä opiskeluvuodesta ja opinnot ovat silloin vielä hyvin teoriapainotteisia. Klinikka sisältää neljä seuraavaa vuotta ja tuolloin opiskelu muuttuu selvästi käytännönläheisemmäksi. Näin klinikan kynnyksellä on sopiva aika muistella toista opiskeluvuottani lääkiksessä ja summata vähän yhteen koko preklinikkaa.




Toinen opiskeluvuoteni lääkiksessä koki tietynlaisia haasteita pienen tyttövauvan muodossa. Enni syntyi marraskuussa, jolloin koulusta oli jäljellä vielä viimeiset viikot syksyllä ja koko kevät. Raskauteni oli onneksi loppuun asti aika helppo ja vielä kaksi päivää ennen synnytystä kävin isossa kurssitentissä, joka meni ihan hyvin arvosanoin läpikin. Sen kurssin jälkeen aikatauluongelmat sitten alkoivatkin, mutta lopulta kaikesta selvittiin. Yhden tentin jouduin keväällä uusimaan (kurssi, joka alkoi päivä Ennin syntymän jälkeen) ja muut menivät, osa kuin ihmeen kaupalla, heti ensimmäisellä yrittämällä läpi. Korvasin mahdollisimman paljon pakollisesta opetuksesta kotona tehtävillä kirjallisilla tehtävillä ja osallistuin koko kevään vain sellaiseen opetukseen, joka oli ihan pakollista. Tästä huolimatta koulua tuntui välillä olevan paljon ja rintapumpun käyttö koulun vessatiloissa tuli tutuksi. Jos mies ei olisi keväällä pitänyt vanhempainvapaitamme, en luonnollisesti olisi koko koulunkäyntiin pystynyt.



Kakkosvuonna opiskelimme lähinnä elinjärjestelmiä ja farmakologiaa. Loppukeväästä opiskelimme myös patologiaa, joka kosketti jo klinikkaa enemmän kuin mikään aikaisempi kurssi. Lempikurssini kakkosvuonna oli endokrinologiaa, joka tuntui aihealueena tosi mielenkiintoiselta. Tykkäsin muutenkin kakkosvuoden kursseista enemmän kuin ensimmäisen vuoden kursseista, sillä ne tuntuivat käytännönläheisemmiltä ja pääsimme vihdoin (suurilta osin) pois mikroskooppiselta tasolta. Ensimmäinen vuosi keskittyi pitkälti solutason tapahtumiin ja vaikka ne on tietysti hyvä ymmärtää, eivät ne yleensä ole sitä kliinisen lääkärin keskeisintä osaamista. Hienoa on kuitenkin ollut huomata, että monissa uusissa opituissa asioissa on päässyt jo nyt hyödyntämään ensimmäisenä vuonna opittuja asioita (ja että niistä oikeasti muistaa vielä jotain). Sehän näissä lääkisopinnoissa on ideana, että sama asia toistuu opintojen aikana uudelleen ja uudelleen aina vähän eri näkökulmasta; näin tieto pääsee rakentumaan hiljalleen ja uuden voi aina liittää vanhaan jo opittuun asiaan, jolloin sen sisäistäminen tehostuu. Itselle tämä oppimistapa on ainakin tuntunut oikein toimivalta.

Listasin ensimmäisen lääkisvuoden muistelupostauksessa joitain asioita, jotka jäivät ekasta vuodesta vahvimmin mieleen. Ajattelin tehdä saman kakkosvuodesta, mutta oikeastaan osa näistä havainnosta koskee nyt koko preklinikkaa:

Valtava tietomäärä - Jos miettii sitä kaikkea tietomäärää, mikä kahden ensimmäisen lääkisvuoden aikana pitäisi oppia, voi saman tien sanoa ettei kenenkään ole mahdollista omaksua siitä kaikkea. Varsinkaan niin lyhyessä ajassa kuin siinä parissa vuodessa. Tiedonkäsittelytaidot väkisinkin kehittyvät kun pitää koittaa löytää kaikesta se oleellinen ja omaksua edes se. Yhteensä lukualueina meillä on ollut jo ainakin 10 000 sivua raskasta tieteellistä tekstiä, mutta veikkaan että kovin moni ei ole ihan jokaista sivua lukenut.



Kertaus on opintojen äiti - Kertauksen merkityksen on huomannut lääkiksessä jo nyt ja pidän itse sitä äärimmäisen hyvänä opiskelumuotona. Kun jotain asiaa paukutetaan uudelleen ja uudelleen kurssien ja näkökulmien vaihtuessa, alkaa muistijälki pikku hiljaa vahvistua. Onneksi tulemme opintojen myöhemmissä vaiheissa kertaamaan kaikkea tähän mennessä oppimaamme vielä monta kertaa, jotta jotain jäisi päähän vielä kuuden vuoden jälkeenkin.

Kannustavuus - Vaikka asiaa ja opittavaa on paljon, on koulun ilmapiiri tuntunut musta aina tosi kannustavalta. Tuntuu, että opettajat oikeasti haluavat, että opiskelijat pääsevät kursseja läpi ja oppivat. Pienryhmissä painotetaan, ettei haittaa jos ei vielä tiedä ja että kannattaa aina vastata vaikka sitten väärin; sitenhän yleensä oppii parhaiten. Myös opiskelijoiden keskuudessa yhteishenki oppimisen suhteen on hyvä ja monet opiskelijat jakavat muistiinpanojaan koko vuosikurssille ja lukupiirejä järjestetään paljon.

Kurssikaverit - Kurssikavereilta saa usein korvaamatonta apua tentteihin ja yleistä tukea opintojen etenemiseen. Reilu sata silmäparia bongaa mahdolliset muutokset aikatauluissa tai muissa käytännön asioissa aika paljon tehokkaammin kuin yksi silmäpari, ja löydetty tieto jaetaan aina nopeasti vuosikurssin erinäisissä some-ryhmissä. Kaverien kanssa opiskelu on sitä paitsi aina mielekkäämpää kuin yksin opiskeleminen.

Vaitiolovelvollisuus - Vaitiolovelvollisuuden merkitys tulee varmasti opintojen edetessä korostumaan koko ajan enemmän. Jo kahden ensimmäisen vuoden aikana olemme tutustuneet opintojen kautta moniin erilaisiin potilastapauksiin, joiden suhteen meillä tietysti on vaitiolovelvollisuus. Tapauksista saa jutella kurssikaverien kanssa, mutta ei tietysti ihan missä vaan. Tämä on vaatinut välillä jonkun verran harjoittelua, sillä tapaukset ovat aina niin mielenkiintoisia, että niistä haluaisi jutella enemmänkin tai kertoa niistä kotona perheelle. Mielestäni on hyvä, että vaitiolovelvollisuutta aletaan harjoitella näin heti opintojen alussa, sillä siten se on meille luonnollisempaa myöhempinä opiskeluvuosina kun olemme enemmän tekemisessä potilaitten kanssa. Blogin kirjoittamista aion jatkaa vielä syksylläkin ja silloin sisältö muuttuu varmasti koulupainotteisemmaksi. Rajanvetojen tarve kirjoittamieni tekstien kohdalla muuttuu silloin tärkeämmäksi ja tulen kiinnittämään siihen huomiota.



Yliopiston leikkaukset - Valitettavasti yliopiston leikkaukset viime vuosina ovat koskettaneet meitäkin paljon. Ne näkyvät käytännössä siinä, että kurssisuoritukset saadaan rekistereihin hitaasti, lukujärjestykset valmistuvat pahimmillaan vasta viikkoa ennen kurssin alkua ja henkilökunnan yleishenki on negatiivinen ja stressaantunut. On meiltä tässä ehtinyt jäädä opinto-ohjaajia sairaslomallekin burn outin takia. Toivotaan, että hommat lähtevät pyörimään tulevina vuosina paremmin kun alkusokista on selvitty, muuten ei sitten auta kuin mukautua tilanteeseen niin hyvin kuin voi.

Teoriapainotteisuus - Preknilikan opinnot ovat olleet hyvin teoriapainotteisia ja odotan innolla, miten tämä tulee muuttumaan klinikassa. Teorian opiskelu on sinänsä tosi suoraviivaista ja yksinkertaista, mutta uskon, että käytännössä tekeminen opettaa monia asioita paremmin kuin vain niistä lukeminen. Olen kuullut, että eri kaupunkien lääkiksissä teorian osuus opinnoissa vaihtelee; Helsingissä alku on pelkkää teoriaa kun monissa kaupungeissa käytäntö tulee mukaan jo opintojen alussa.
 Opintojen rakenne - Preklinikan opinnot oli mielestäni rakennettu tosi toimivaksi kokonaisuudeksi, joka eteni loogisesti. Alussa opiskelimme biokemiaa, sitten siirryimme soluun, kudokseen, elimiin ja lopulta elinjärjestelmiin. Kävimme lähes koko ihmisen järjestelmällisesti läpi ja opettelimme yhden selkeän kokonaisuuden kerrallaan. Nyt homma alkaakin sitten tavallaan alusta, kun kaikki elinjärjestelmät käydään uudestaan läpi klinikassa käytännön näkökulmasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen