Sormiruokailun haasteet

Miten meidän sormiruokailut ovat edenneet ensimmäisen kerran jälkeen? No, eivät mitenkään kovin loisteliaasti. Emme ole tässä montaa kertaa edes ehtineet harjoitella sormiruokailua, sillä emme ole saaneet viimeistä istumislupaa neuvolasta ja Enni ei vaikuttanut kovin kiinnostuneelta syömisestä sillä ensimmäisellä kerralla. Enni laittaa kyllä kaiken mahdollisen leluista vaippoihin suuhunsa, joten on jonkinlainen ihme, ettei hän ruokaa sinne laita. Ilmeisesti tyttö on oppinut, että ruoka oikeasti maistuu joltain (pahalta), joten kannattaa keskittyä sillä leikkimiseen. Ruuan koostumus on Ennin mielestä kuitenkin tosi jännä, sillä ruoka murenee kivasti pieniin palasiin ja tuntuu käteen vähän märältä.




Enni ei ole edelleenkään innokas ruokailija minkään muun kuin äidinmaidon suhteen. Sormiruuan lisäksi olemme koittaneet syöttää tytölle erimakuisia puuroja, soseita ja vellejä, eikä mikään oikein maistu. Vehnä-riisivelli meni alas sekoitettuna äidinmaitoon suhteessa 6:1 ja silloinkin tyttö näytti epäilevältä ja söi koko pullon ehkä vain koska hänellä oli kova nälkä kun tarkoituksella jätimme imetyksen vasta pulloruokinnan jälkeen. Isona voittona pidimme pari päivää sitten maissivellin uppoamista äidinmaitoon sekoitettuna suhteessa 1:1! Enni on selvästi tottunut nauttimaan ruokansa nestemäisenä, joten ehkä pitää suosiolla aloitella sellaisilla "kiinteillä", jotka voi sekoittaa äidinmaitoon. Toisaalta uskon, että myös kiinteämpien ruokien kohdalla maku on se, joka tyttöä häiritsee enemmän kuin uusi koostumus.





Sormiruuan osalta olemme ensimmäisten parsakaalien ja avokadojen jälkeen kokeilleet banaanilettuja ja maissinaksuja. Banaaniletut eivät koskaan löytäneet tietään Ennin suuhun, sillä niitä oli liian hauska murustella ja litistää ruokailualustalle (ja heittää lattialle). Maissinaksusta sen sijaan tuli ensimmäinen kiinteä ruoka, jota Enni söi vähän. Monta päivää hän vain leikki naksuilla ja lempihomma oli puolittaa kokonainen naksu, mutta jossain vaiheessa naksu päätyi vahingossa suuhun. Maku ei hirveästi miellyttänyt, mutta jotenkin tyttö kuitenkin sai ikenillä mutusteltua pieniä palasia naksusta ja jopa nieli ne. Isompi ilo naksusta on edelleen leluna, mutta ehkä pikku hiljaa nälän kasvaessa naksut ja toivottavasti muutkin kiinteät ruuat alkavat päätyä mahaan asti.





Banaanilettujen resepti on muuten maailman helpoin ja sitä tulemme tekemään vielä usein: 1 banaani ja 1 kananmuna (tai isompaan taikinaan enemmän banaaneja ja munia). Ne soseutetaan ja kaadetaan pieninä kasoina paistinpannulle, ja paistetaan kunnes pinta on kullanruskea. Letut maistuvat ihan aikuisellekin ja niitä voi syödä esim. kermavaahdon ja hillon kanssa.






Onneksi Enni vaikuttaa edelleen ihan tyytyväiseltä ja kylläiseltä vauvalta, eli tuskin hän mistään aliravitsemuksesta kärsii. Onhan se silti pieni stressi vanhemmille kun lapsi ei suostu syömään mitään ja tietää itse, että hän alkaisi pikku hiljaa tarvita muutakin kuin maitoa ihan energiansaannin ja kasvun turvaamisen takia. Toki lapset kehittyvät yksilöllisesti ja toiset vauvat aloittavat kiinteiden syömisen toisia aikaisemmin. Vauvan yleisvointi (ja paino ravinnon suhteen) on aina tärkein mittari tilanteen arvioimisessa. Äidinmaito on myös suositusten mukaan vauvan pääasiallista ravintoa aina vuoden ikään asti (jolloin maito turvaa edelleen noin 75 % energiantarpeesta). Ei tässä siis vielä mikään kova kiire ole saada Enniä syömään kiinteitä, juurihan hän vasta täytti puoli vuotta. Harjoittelu jatkuu...


Banaanilettu kyllä kiinnostaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen